Ota yhteyttä

Autamme teoissa

Vehryt Oy syntyi tarpeesta ryhtyä sanoista tekoihin. Tarjoamme kaikenkokoisille yrityksille matalan kynnyksen palvelun, jonka avulla yritys voi toteuttaa ja kehittää toimintansa vastuullisuutta.

Vastuullisuus kilpailueduksi

Rohkaisemme yrityksiä toimimaan. Vastuullisuus on kilpailuetu ja voi synnyttää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tuemme yrityksiä tässä työssä.

Lain vaatimukset ylittäen

Vastuullisuuden lähtökohtana on lakien noudattaminen. Vastuullisesti toimivalta yritykseltä edellytetään kuitenkin lain minimivaatimusten ylittämistä ja vapaaehtoisia toimia kestävyyden saavuttamiseksi.

Kristiina Kankaansyrjä

kristiina(at)vehryt.fi
+358 40 845 6949

Olen kokenut yritys- ja sopimusjuridiikan ammattilainen. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja ennen sitä pankki- ja kiinteistöalalla. Työssäni olen oppinut tuntemaan yrityksiä sisältäpäin ja ollut konkreettisesti näkemässä, miten vastuullisuuden merkitys on kasvanut yritysten liiketoiminnassa. Joskus siirtyminen sanoista tekoihin vaatii vain pienen “töytäisyn”, joskus yrityksen voi olla vaikeaa päästä vauhtiin ilman apua. Kokemukseni mukaan yhteistä kaikille yrityksille on, että kun vastuullisuustyössä on päästy alkuun, innokkuutta ja ideoita löytyy. Tärkeintä on, että yritys tunnistaa, mikä on sille paras tapa omaksua vastuullisuus ja olla mukana rakentamassa kestävää liiketoimintaa.

Logo: Sara Löyttyniemi

Keskustellaan lisää:

+358 09 2510 7566

Kristiina +358 40 845 6949


Vehryt Oy
3159081-6

Aalto University Campus
Metallimiehenkuja 10
Espoo 02150

Finland

info(at)vehryt.fi